Hetkinen…

Rehellisiä ajatuksia nuoren yrittäjän arjesta

Aloitan nyt neljättä kertaa kirjoittamaan tätä blogitekstiä. Tämä on siis mun eka blogiteksti ikinä. Haluan kirjoittaa yrittäjyydestä, omasta näkökulmasta ja ongelmana ei ole tekstinpuute vaan aiheen rajaaminen. Pähkäilen, että mitä asioita käsittelen ja mitä jätän pois, että tekstiä ois kiva lukea ja siinä säilyis edes jonkinlainen punainen lanka. Ja toisaalta tuntuu, että jokaisesta kappaleesta tulis oma aihealueensa, josta vois kirjottaa yksinään oman tekstin. Noh, let’s see…

Yrittäjyys, mitä tuo sana tarkottaa mulle? Elinkeinoa, unelmien toteuttamista, työtä, itsensä johtamista, epämukavuusalueella oloa, kehittymistä, itsensä tuntemista, itsestä oppimista, sanoinko jo, että kehittymistä?

En ikinä elämässäni ole joutunut tällaisen työmäärän eteen. Henkisesti. Oon kuitenkin kiitollinen, että valitsin tämän tien viisi vuotta sitten, kun seisoin elämäni risteyksessä ja mietin yöt läpeen mitä Minä haluan tehdä isona.

Nyt kirjoitushetkellä olen ollut yrittäjänä kaksi vuotta ja viisi kuukautta. Sehän ei ole vielä mitään! Ja kuitenkin olen jo tässä ajassa käynyt sellaisen matkan josta riittää pureskeltavaa elämän loppuun saakka. En todellakaan tiennyt mitä yrittäjyys on. En kuvitellutkaan tietäväni, mutta luulin edes ymmärtäväni mitä se tarkoittaa. Katunut en ole päivääkään. Silti edelleen välillä mietin, onko tämä minua varten. Tällä hetkellä tuntuu, että on, mutta tulevaisuudesta nyt ei kukaan tiedä.

Yrittäjyys on niin opettavainen matka, että on vaikea kuvitella oppivansa itsestään, työnteosta tai ympäröivästä maailmasta missään muualla niin kattavasti. Mielestäni tekisi yhteiskunnalle hyvää, että jokainen ihminen olisi jossain elämänsä vaiheessa yrittäjä.

Mulla on ohjelmistoalan yritys ja oon yksinyrittäjä. Teen muun muassa kotisivuja, käyttöliittymien päivitystä, tietokone- tai selainkäyttöisiä ohjelmia helpottamaan kanssa-yrittäjien ja työntekijöiden arkea eli kirjoitan koodikieltä, josta muodostuu softa, jota asiakas sitten pääse käyttämään.

No, miten olen päätynyt tähän pisteeseen? Ajattelen, että kaikki on lähtenyt lapsuudesta. Isäni on ollut yrittäjänä koko minun ikäni ja tietokoneisiin olen tutustunut hänen yrityksensä kautta.
Muistelen, että 12-vuotiaana olen ensimmäisiä tietokoneita kasannut. Muistan vieläkin, miten emolevyt kiinnitettiin silloisen ison pöytäkoneen pelteihin pienillä ruuveilla. Eiku siis ensinhän emolevyyn kiinnitettiin prosessori. Se oli tarkkaa puuhaa. Ne olivat omissa kovissa muovikoteloissaan ja muistan, että piti olla älyttömän tarkka, ettei yksikään pinni väänny, tai koko prosessori on roskiskamaa. Vaikeinta oli siis saada tuo muovikotelo auki niin, ettei prosessori samalla lennä sieltä lattialle. Muistit naksautettiin omille emolevyssä sijaitseville paikoille, sitten kovalevy omalle paikalleen ja piuhalla sekin kiinni emolevyyn. Cd-asemat, korppuasemat, tuulettimet. Tämän jälkeen päästiin ohjelmien asennukseen ja testaukseen. Kivaa hommaa, muistan tykänneeni tuosta värkkäämisestä.

Nuo pöytäkoneethan oli siis sen verran painavia, etten minä niitä jaksanut nostella, mutta kasaus onnistui sopivalla korkeudella ja ohjelmien asennus ja testaus oli helppoa kauraa kunhan vaan hiiri pysyi kädessä.

Takaisin asiaan: kävin koulun, kävin lukion, kirjoitin ylioppilaaksi ja opiskelin vielä ammatinkin. Olen siis koulutukseltani ylioppilas-kosmetologi-maskeeraaja. Silti en kokenut löytäneeni omaa juttuani tai olevani edes lähellä sen löytymistä. Sain isäni yrityksestä töitä myynnin parissa ja siinä vierähtikin seuraavat viisi vuotta. Tämä myynnillinen osa työstä ei myöskään täysin ollut minun juttuni, mutta suurimman osan ajasta oli ihanaa tehdä töitä perheenjäsenten kanssa.

Noiden viiden vuoden aikana pääsin kuitenkin lähemmäksi nykyistä ammattiani ja opin ohjelmoinnin perusteita isältäni. Elämäni tärkeimpiä vuosia noin muutenkin, kokonaisuutena.
Ohjelmoinnissa rakastan ongelmien ratkaisemista, aivojen käyttämistä ja uuden luomista, aivan alusta. Kirjoitan vaan sanoja, joista muodostuu lauseita ja sitten ne ikään kuin alkavat elää omaa elämäänsä ja muodostavat tietokoneohjelman.

Usein vertaan koodaamista matematiikkaan. Sun täytyy tykätä ongelman-ratkaisusta ja ymmärtää yhtälöitä. Kuten matikka, koodaus on tekijöitä ja lainalaisuuksia. Miten voit yhdistää niitä ja mitkä toimivat yhdessä. Tavallaan. Myös englanninkielen taito on hyödyksi, koska kaikki materiaali aiheeseen liittyen on englanniksi. Jälkeenpäin vasta olen tullut ajatelleeksi, että noissa kahdessa aineessa, matikassa ja englannissa, oon ollu ”eniten liekeissäni” koulussa.

Meidän aikana koulussa ei opetettu, että kuka tahansa voi olla yrittäjä melkein millä alalla vaan mitä keksii. Luulen, että siksi mulle on tärkeää levittää sanaa yrittäjyydestä. Haluaisin myös, että nuoret huomais, että maaseudulta ei aina tarvi lähteä isoon kaupunkiin toteuttaakseen unelmansa. Ja myös toisinpäin, kaupungistakin voi tulla maalle, vaikkei siellä ikinä ois asunukkaan. Kyllä täällä muutakin tekemistä on, kuin maatalous.

Asun siis Utajärven Ahmas-kylässä ja teen töitä kotitoimistossa. Ympärillä muutama naapuri, metsää ja peltoa. Ikiomasta maisemakonttorista avautuu järvinäkymä. Okei, välissä on muutama sata metriä peltoa, heinäpaaleja ja puita, mutta kuitenkin. Mieheni kanssa ollaan aina haaveiltu, että joskus ois ihana asua jossakin, keskellä ei mitään. Sitten yks kerta, kun oltiin lomalla täällä, pysähdyttiin ihastelemaan tähtitaivasta ja mietittiin, voiskohan elämä aina olla tällaista? Niin että aika pysähtyy ja on vaan ihana luonto ja me.

Siitä se ajatus todellakin lähti ja mystisesti asiat alkoivat viemään sitä unelmaa kohti. Puolen vuoden päästä Onnelan avaimet oli meidän käsissä. Aika ironista tuokin. Huomautan vielä, että tuohon aikaan me siis asuttiin Järvenpäässä, Etelä-Suomessa, mieheni kotiseudulla. Muutettiin sinne Oulusta, joka on mun kotipaikka ja jossa molemmat suoritimme omat opinnot.

Nyt mulla tulee sellanen sivujuonne tätä tekstiä kirjottaessa ja lukiessa ja viilatessa, että koko elämäni oon näköjään etsinyt itseäni ainakin, jos miettii tota opiskelujen ja muuttojen määrää… No, hyvä on ollut matka!

Muuten, starttiraha-hakemusta täyttäessä, Keravalla työkkärin toimistossa istuessani multa kysyttiin mun tukiverkostosta. Tämä sama pyydetään avaamaan myös muistaakseni liiketoimintasuunnitelmaa tehdessä. Ja nyt ymmärrän tuon kysymyksen tärkeyden. Kyllä mulla ois menny sormi suuhun jo aikaa sitten, tai ainakin tää matka ois ollu pirun vaikea, ilman mun miestä ja perhettä, jotka kannustaa mua tällä valitsemallani tiellä. Korvaamatonta.

Mutta takaisin punaiseen lankaan, elämä ei siis aina ole sellaista kuin mitä me tähtitaivaan alla kolme vuotta sitten haaveiltiin. Koska arki tapahtuu kaikille ja kaikelle. Mutta onhan tuo luonto jotain aivan uskomatonta taikaa, joka vie vähintään puolet murheista, jos vaan sen sallii. Päivittäin mahdutan työpäivään noin tunnin mittaisen metsälenkin. Välillä vähän makkaranpaistoa kodassa ja saunakäynnillä tähtikuvioiden ja revontulien bongausta. Siinä kyllä verenpaine laskee ja aivot latautuu.

Muita mulle tärkeitä hyvinvoinnista huolenpitäviä juttuja on salitreeni, terveellinen ravinto ja uni. Lisäksi meillä asustaa kaks koiraa, joista toisen kanssa käydään metsällä. Se on kyllä mukavaa puuhaa ja unohtuu työjutut.
Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi on ollut mulle tosi suuri prioriteetti jo pitkään, mutta jotenkin tää yrittäjyys tuntuu lyövän kapuloita sen rattaisiin. Tai siis eihän se yrittäjyyden syytä ole, vaan mun kokemattomuutta. Pikkuhiljaa nyt kolmatta vuotta tallatessa tuntuu, että nuokin asiat saa kyllä mahtumaan elämään ja tasapaino noiden kaikkien asioiden välillä on kaiken a ja o. Vaan sillon, ku ne on harmoniassa, oon tuotteliain työssä ja asiat muutenkin sujuu helpommin. Tämäkin on pitänyt opetella ja oppia.

Otetaanpa taas kiinni siitä punaisesta langasta. Nimittäin nykyään jokaisen true-yrittäjän viljelemä sana tuntuu olevan: Verkostoituminen. Tuo jo kirosanana monien mieliin painunut tapa, jolla voi tutustua samanhenkisiin yrittäjä-ihmisiin, löytää yhteistyökumppaneita tai jopa kavereita.

Ei ole minua varten, ei sitten vähääkään. Mennä nyt introverttina istumaan tuppisuuna ja seurailemaan sivusta, kun toiset juttelevat niin luontevasti keskenään. He varmaan tuntevatkin jo aiemmin, helppoahan se niille on.
Mutta, aloittelevana yrittäjänä sitä on kokeiltava vaikka sun mitä. Voi olla yritykselle elintärkeää olla juuri oikeaan aikaan oikeassa tapahtumassa, johon sinua ei kiinnosta lähteä. Sitten vain työ-minä päälle ja menoksi. Yllätys on iloinen, kun satutkin samaan pöytään toisen introvertin kanssa ja juttu lähtee rullaamaan. Sitten se muodostuu yhteistyöksi ja – KABOOM, mitähän kaikkea tulevaisuudella voikin olla varallenne? Saatatte yhteistyöllä jopa johtaa toisenne menestykseen.

Nykyään olen Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien hallituksen jäsen, Utajärven Yrittäjien varapuheenjohtaja ja kuulun PPY:n Nuorten Yrittäjien ohjausryhmään. Voin siis todeta, että tänä päivänä suhtautumiseni verkostoitumiseen on hieman muuttunut. Varsinkin kun mietitään yksinyrittäjää, jolla ei ole sitä työporukkaa ympärillä tai edes yrittäjäystävää, jolta saisi vertaistukea. Ja voi pojat, vertaistukea ja tukiverkostoa tämä homma vaatii, jos jotakin.

Miten sitten kunnan ja yrittäjien välinen yhteistyö? TÄRKEÄÄ. Tuo on siis mun mielipide, huomioon ottaen ala jolla työskentelen ja paikan, minne yritykseni perustin. Varsinkin pienellä paikkakunnalla yhteistyön tuomat mahdollisuudet ovat aivan liian upeat olla käyttämättä hyödyksi. Tulen varmasti aina kehumaan omaa asuinkuntaani siitä, kuinka lämpimästi minut on otettu vastaan ja yhteistyökuvioita ruvettu punomaan. Toki ei minua kukaan täältä kotoa hakenut, vaan ihan itse olen tuppautunut aamukahveille ja millon mihinkin tapahtumaan. Siellä vaan sitten syntyy hyvien tyyppien kanssa hyviä ideoita joista voi rakentua mitä vaan. Ja kuinka paljon motivaatiota tuollainen kanssakäyminen luo siihen omaan työntekoon. Todella arvokas voimavara.

Parasta yrittäjyydessä on ehdottomasti itsestään oppiminen. Epämukavuusalueille meneminen, niistä selviäminen ja sen tuoma kehitys. Priceless. Ehkä parhaimmat kiksit oon saanut tilaisuudesta, johon pääsin kertomaan yritystarinaani englanniksi, eri Euroopan maiden opettajille. Tuohonkin tyypillisesti vastasin heti ensin: ”Ei”. Minä pitämässä englanniksi esitelmää? Ei todellakaan.
Sitten mietin hetken ja tokaisin itselleni: ”TODELLAKIN mää meen!”. Että kuin siistiä on päästä kertomaan omaa juttua enkuksi ihmisille, jotka vaikuttaa siihen, miten ja mitä nuorille kerrotaan yrittäjyydestä. Mieti, mikä mahdollisuus. Ja taas saan voittaa yhden pelkoni ja ehkä oppia taas itestäni yhden jutun lisää. Niinhän siinä myös kävi. Tuun aina muistamaan mun fiiliksen tuon esitelmän jälkeen. Tuntu siltä, että voi tehdä ihan mitä vaan. Ainut, joka mua pitää paikallaan, on minä itse. Siinä jo itseasiassa pelkästään ois toisen tekstin materiaali.

Vaikka koen löytäneeni yrittäjyydestä aivan uuden maailman ja jo näin lyhyessä ajassa oppinut valtavan määrän asioita, tiedostan kuitenkin, etten tiedä juuri mitään. Olen vasta raapaissut pintaa ja vain ajan tuoma kokemus kertoo todellisuudessa, olenko ajatusteni kanssa oikeassa. Vai onko edes olemassa selkeää oikeaa ja väärää, kun puhutaan yrittäjyydestä?

Yrittäjyys on ollut kaikkea mitä odotin ja toisaalta se ei ole ollut yhtään sellaista kuin kuvittelin. Ainaista oppimista, siitä minä pidän. Vähän niin kuin tasohyppelypeli, jossa tasoja vain on loputon määrä. Joka päivä voit oppia mitä tahansa uutta, etkä koskaan ole valmis.

2 thoughts on “Rehellisiä ajatuksia nuoren yrittäjän arjesta

Vastaa