Hetkinen…

Ohjelmointi. Tuo niin rakas työni.

Olen istunut tietokoneen ääressä (TAAS) noin viisi tuntia putkeen. Sovittiin mieheni kanssa, että käydään päivän kävelylenkki kaksi tuntia sitten. No, eipä käyty. On normaalia, että kun ratkaisu viipyy, venytän lupauksiani. Todella huono tapa ja epäkunnioittavaa toisia kohtaan. Teen sitä silti, mutta yritän kyllä opetella siitä pois. Ihan oikeasti.

Kohtasin jälleen kerran ohjelmaa kirjottaessani ongelman. Koodi ei toimi. Ei, vaikka olen kokeillut jo niin montaa eri ratkaisuvaihtoehtoa, etten pysy enää laskuissa. Koodaus on siitä mielenkiintoinen laji, että sen edessä harvoin lannistuu, koska ratkaisu voi olla ihan kulman takana. Oikeasti, yksi piste (.) tai pilkku (,) väärässä paikassa tai iso kirjain pienen sijasta. Siinä voi olla koko ongelma. Mutta ei tällä kertaa. Oon kattonu sen läpi niin monta kertaa, että kirjoitusvirheitä siinä ei ole.

Olen etsinyt tottakai apua Herra Googlelta. Yksi parhaimmista työkavereistani. Löytyy apu ja ratkaisu miltei kaikkeen, jos vain osaa etsiä. Ja löytää. Englannin kielistä tekstiä… Luen läpi, en sana sanalta, vaan riittää, että selaan nopeasti ja näen kokonaisuuden. Ei, ratkaisu ei ole tässä.

Hei! Nyt näyttää aika hyvältä, jollain ollu samanlainen ongelma! Jes! Tässä vois olla ratkaisu! Kokeilen sitä omaan ohjelmaani. Sitten vaan: Run (tarkoittaa ohjelman suorittamista, testataan toimiiko, eli meneekö kaikki mukisematta läpi). Tulos: 87 erroria eli 87 uutta ongelmaa. No, ei sentään tuon enempää. Eikun takas lähtöruutuun.

RAIVOSTUTTAVAA. En voi lähteä lenkille, koska haluan ratkaista ongelman ja päästä työssä eteenpän. Tuo, juuri tuo edellinen lause on ollut ongelmani pitkään. En nouse tuolista, en varmana! En voi antaa periksi ennen kuin saan ratkaisun. Piste. Jääkööt syöminen, jääkööt raitis ulkoilma. Entä taukojumppa? HAH! Never heard.

Tähän on kyllä olemassa toisenlainen, henkisesti vaikeampi, mutta elämän kannalta miellyttävämpi lähestymistapa. Kun olet hakannut päätä seinään, tai tässä tapauksessa sormia näppikseen, monta tuntia, etkä ole sen lähempänä ratkaisua kuin aloittaessa, pidä tauko. Syö, käy lenkillä, tee jotain muuta. Ihmisen aivot ei oo niinku tietokone. Ne ei jaksa ilman bensaa, happea ja lepoa. (Bensalla tarkotan siis syötävää ravintoa, en auton polttoainetta.)

No, okei. Syön ja lähtään lenkille. Tarvotaan eka pari sataa metriä suht helppo kulkusessa hangessa. Helppokulkuinen siksi, että se on meidän reitti talvisin ainoalle lenkkitielle, joten ”ihan itsestään” päivittäisellä työllä pysyy jonkinlainen käveltävä polku. Ja sitten kun lunta ehtii tulla vähän liikaa, naapurin Pera käy moottorikelkallaan tasottamassa polkua, niin kyllä taas on kivempi kävellä! (True story muuten, Pera on tämän hoksannut ihan itse ja pyytämättä sen meille tekee. Näin täällä maalla toimitaan, autetaan toisia ihan kysymättä. Eikö ookki outoa?!)

En saa työongelmaa pois mielestä. Kelaan läpi ratkaisuyrityksiä ja koitan miettiä, eikö niistä oikeasti mistään ollut apua. Entä jos kokeilisin sitä viidettä vielä kerran ja muuttaisin siitä sitä yhtä kohtaa? Hmm… Se vois muuten toimia. Toivottavasti en unohda tätä ideaa ennen ku pääsen takas koneen ääreen…

Ensimmäiset kaks kilometriä lenkistä menny ja havahdun siihen, että kumpikaan meistä ei puhu mitään. Molemmat täysin omissa ajatuksissamme. No, ihan normaalia meille tuokin. Aina ekat pari kilsaa menee, että pääsee irti työasioista. Sitten on vähän helpompi hengittää.
Huomaan, että aurinko paistaa kauniisti mäntyjen välistä ja hanki kimmeltää valossa. Lumi narskuu kenkien alla ja pakkanen nipistää poskia. Pysähdyn ottamaan valokuvan. Tai siis kuvia. Sitten jaan niistä parhaimmassa kuvakulmassa onnistuneen otoksen instagramissa, jotta kaupunkilaiskavereilla on jotain, mitä ihastella 😉

Noniin, lenkki käyty ja mieli on taas kevyempi. Mikään ei oikein edes ärsytä enää.
Nopeasti tietokoneen ääreen ja kokeilemaan sitä uutta ratkaisua. And it works like magic! Olipa helppo. Eikä oo muuten eka kerta. Eikä viimenen. Tässä vaiheessa sitä miettii, että monta tuntia ois säästäny, jos ois lähteny sinne lenkille heti ongelman ilmaantuessa. No, se ei toimi ihan noin yksinkertaisesti ainakaan tämän ihmisen mieli, mutta ehkä joskus vielä pääsen tässäkin asiassa tilanteeseen, jossa annan järjen voittaa tunteen.

Vastaa